Kuluttajakansalaisen yhteiskuntavastuu ja tosiasiallinen vapaus

Kuluttajakansalaisuuden käsitettä käytetään kuvaamaan yksilön roolia nyky-yhteiskunnassa. Käsite syntyi 60-luvulla sodanjälkeisen kulutustavarasäännöstelyn päätyttyä. Tuolloin pyrittiin lisäämään kuluttajien luottamusta tuotteisiin ja laajemmin koko järjestelmää kohtaan, sitoutettiin heitä moderniin talouteen sekä ajanmukaistettiin kuluttajan tietoja, taitoja ja asenteita. Myöhemmin, kun talousjärjestelmän riippuvuus yksityisestä kulutuksesta on lisääntynyt, kuluttajuudesta on sanottu tulleen eräänlainen kansalaisvelvollisuus. (ks. esim. Heinonen 2003).

Tarkastelen tässä kirjoituksessa kuluttajakansalaisen roolia tosiasiallisen vapauden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Tosiasiallista vapautta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistetään maassamme taloudellisin, sosiaalisin ja sivistyksellisin (TSS) oikeuksin. Näihin oikeuksiin kuuluvat oikeus maksuttomaan perusopetukseen ja muuhun koulutukseen, oikeus terveelliseen ympäristöön, oikeus työhön ja oikeus sosiaaliturvaan. Viimeksi mainittuihin kuuluvat sekä toimeentuloturva että sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kirjoituksen otsikossa esiintyvällä yhteiskuntavastuun käsitteellä viitataan yleensä markkinoilla toimivien yritysten taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen vastuuseen. Kirjoitukseni haastaakin lukijan miettimään kansalaisten keskeistä roolia hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä nimenomaan markkinoiden välityksellä.  

Tosiasiallisen vapauden ja talouskasvun liitto

Tosiasiallisen vapauden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että talous kasvaa ja että julkisen talouden kestävyys turvataan. Ilman talouskasvua ja tuottavuuden kehitystä ei voida taata nykyisenlaisia verovaroin rahoitettuja palveluja ja sosiaalietuuksia, eikä edistää työllisyyttä.

”Hallitukselle ei sada talouskasvun mannaa” HS pääkirjoitus 21.12.2012

Talouskasvun tarpeellisuutta kuvaa hyvin oheinen Helsingin Sanomien pääkirjoitus, joka on otsikoitu raamatun tapahtumiin viittaavalla metaforalla talouskasvun mannasta. Mannaa ei satanut vuonna 2012 lainkaan, ja vuoden 2013 sademäärätkin näyttävät valtiovarainministeriön raporttien mukaan niukanlaisilta. Edessä ovat julkisen talouden menoleikkaukset, veronkorotukset ja muut sopeutustoimet, jotka nyt taantuman aikaan voivat olla vaaraksi myös itse työllisyys- ja talouskasvulle. 

Kuluttajakansalaiset talouden rattaiden pyörittäjänä

Kuluttajakansalaisella on tärkeä rooli osana talousjärjestelmää. Yksityinen kulutus muodostaa bruttokansantuotteestamme noin puolet. Jos emme kuluta yhä enemmän – tai jos peräti leikkaamme kulutustamme totutusta – talouskasvu hiipuu. Julkisen talouden kestävyys vaarantuu ja mahdollisuudet turvata tosiasiallista vapautta ja oikeudenmukaisuutta julkisten palveluiden ja toimivien työmarkkinoiden turvin kutistuvat. Etenkin nykyisessä suhdannetilanteessa, jossa vienti vetää heikosti, yksityisen kotimaisen kysynnän merkitys voimistuu entisestään. Kuluttajakansalaisten tulisi – tai olisi itse asiassa jo pitänyt – pitää talouden rattaita pyörimässä ostamalla kotimarkkinoiden tuotteita ja palveluita.

Jotta talouskasvu olisi kestävää, kuluttajakansalaisen tulisi ohjata valinnoillaan myös yritysten toimintaa vastuullisempaan suuntaan. Kuluttajakansalaisten tulisi siksi ymmärtää kuluttajavalintoihinsa liittyvät taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Toisten kuluttajakansalaisten näkökulmasta voikin olla tärkeää, että kuluttajat arvioivat kukin oman kulutuksensa vaikutuksia muiden elämään ja kulutusmahdollisuuksiin. Esimerkiksi ostaessaan älypuhelinta ala-asteikäiselle lapselleen vastuullinen kuluttajakansalainen pohtii, miten hankinta ehkä eriarvoistaa köyhempien perheiden lapsia.

Julkisen talouden kestävyyden kannalta on lisäksi tärkeää se, että kuluttajakansalaiset pitävät huolta elintavoistaan, eivätkä kuormita turhaan julkista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää. Resursseja tulee säästää heille, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat esimerkiksi työttömyytensä takia. Edelleen silloin, kun julkisten palveluiden käyttö on tarpeen, kuluttajakansalaiset suuntaavat valintansa uudenlaisiin teknologiapohjaisiin palveluihin. Tällä tavoin toimiessaan he edistävät julkisen sektorin tuottavuuden kasvua ja teknologiayritysten liiketoimintamahdollisuuksia, mikä taas turvaa hyvinvointipalveluiden saatavuutta ja työpaikkoja.

Kuluttajakansalaiset tuotekehittelijöinä

Vastuullinen kuluttajakansalaisuus ei tänä päivänä kuitenkaan rajaudu pelkkään kuluttamiseen. Kuluttajakansalaisen odotetaan osallistuvan myös innovaatiotoimintaan yhdessä yritysten kanssa. Innovaatioiden avulla uskotaan saatavan markkinoille myös laadukkaita julkisesti rahoitettuja hyvinvointipalveluita. Lisäksi innovaatioiden myötä talous taas kasvaa, yksityiselle sektorille syntyy uusia työpaikkoja, palvelujärjestelmän tuottavuus paranee ja syntyy uusia verotuloja.

Edellytyksenä sekä yksityisten että julkisten innovaatioiden tuomalle taloudelliselle menestykselle kuitenkin on, että kuluttajat haluavat hankkia näitä uusia tuotteita ja palveluita. Käyttäjien mukanaoloa perustellaankin innovaatiopoliittisissa papereissa ja rahoitusohjelmissa nimenomaan siksi, että näin voidaan luoda ratkaisuja, joita asiakkaat tahtovat, haluavat ja käyttävät. 

Onko yhteinen hyvä vielä hyvä?

Toive kuluttajakansalaisesta, joka tekee vastuullisia kulutuspäätöksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin takaamiseksi omaa hyvinvointiaan samalla tavoitellen, on perusteltavissa tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnassa. Oikeanlaisen kulutuskäyttäytymisen avulla hyvinvointiyhteiskuntamme keskeinen tukirakenne, talous, saadaan toimimaan tosiasiallista vapautta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistävällä tavalla. Tällöin voidaan jopa ajatella, että yhteinen hyvä menee yksilön hyvän edelle.

Kun haluamme kuluttaa yhä enemmän ja enemmän, kannustaa se meitä työntekoon ja sen edellyttämään jatkuvaan oppimiseen. Tämän seurauksena yrityksillä pitäisi olla kilpailukykyisiä resursseja taata veroja kerryttävää talouskasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä − ehkä myös ostovoimaltaan parempia palkkoja, jotka mahdollistavat lisäkuluttamisen. Vastineeksi tästä kaikesta yhteiskunta tarjoaa perusturvaa julkisina palveluina, tulonsiirtoina ja sosiaaliturvana. Tällainen vastine puolestaan mahdollistaa runsaamman kulutuksen, koska kuluttajien ei tarvitse säästää niin paljon pahan päivän varalle kuin yhteiskunnassa, jossa sosiaaliturvaa ei ole tai se on marginaalinen.

Kuluttajakansalaiset yhteiskunnan uudistajina

Talouden rattaissa on kuitenkin tällä hetkellä hiekkaa: vienti ei vedä, talous ei kasva, eikä työpaikkoja synny toivottua tahtia. Julkisen talouden kestävyys on myös vaakalaudalla. Edellä mainittu hyvä kehä ei siis välttämättä toimi. Samalla talouskasvun ja tosiasiallisen vapauden liitos on haurastumassa. Toisin sanoen, talouskasvu ei enää lisää ihmisten hyvinvointia vaurastuneissa yhteiskunnissa, minkä tutkimuksetkin ovat jo muutaman vuosikymmenen ajan osoittaneet. Niin kutsutun Baumolin taudin vuoksi talouskasvu on myös lisännyt julkisia menoja (tällä tarkoitetaan tiivistettynä sitä, että tuottavuuden ja palkkojen kasvaessa useilla talouden aloilla − myös niillä aloilla, joilla tuottavuuden kasvua ei ole tapahtunut − joudutaan nostamaan palkkoja). Julkisten menojen kasvavaa osuutta bruttokansantuotteesta selittää myös Wagner-ilmiö. Sen mukaan hyvinvointipalveluiden kysyntä ja laatuvaatimukset kasvavat elintason noustessa. Kuten Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén osuvasti toteaa: ”käynnissä on kilpajuoksu, jota hyvinvointipalvelut eivät voi lopulta voittaa”. 

Väitän lopuksi, että tämän päivän vastuullisen kuluttajakansalaisen tulisikin olla ennen muuta muutoksentekijä markkinoilla, ei vain jatkuvasti enemmän ja enemmän kuluttava kuluttaja. Aktiivisina kuluttajakansalaisina voisimme tukea myös sellaisia käytänteitä, jotka muuttavat elämäntapaamme suuntaan, joka ei ole niin sidoksissa yksityisillä tai julkisilla markkinoilla tuotettaviin hyödykkeisiin. Tällaisten innovaatioiden myötä kaikkien ihmisten tosiasiallinen vapaus yhteiskunnassa saattaisi hyvinkin kasvaa. Tunnettuja esimerkkejä siitä, että markkinoiden ulkopuolella tapahtuva toiminta on nousemassa markkinapohjaisen tuotannon rinnalle, on jo olemassa. Näitä ovat muun muassa wikipedia, avoimen lähdekoodin ohjelmistotuotanto sekä tietoverkkoja hyödyntävä vertaistukitoiminta.

 

Kirjoittaja Sari Sarlio-Siintola, TM (sosiaalietiikka), KTM (systeemit ja tietojenkäsittely) on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa ja AMK-lehtori, Laurea Ammattikorkeakoulussa.
(s-posti: sari.sarlio-siintola (at) helsinki.fi) 

Kirjallisuus

Heinonen, Visa: Työläiskansalaisista kuluttajakansalaisia. Työväentutkimus 2003.

Hoffren, Jukka: Todellisen hyvinvoinnin seurantavälineen kehittäminen. Teoksessa Ville Ylikahri (toim.) Onnellisuustalous. Helsinki: Arkmedia, 2011, 15-57.

Sarlio-Siintola, Sari: Kuluttajakansaisen vapaus ja suotuisa käytös hyvinvointivaltiossa. Sosiaalietiikan pro gradu. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, 2007. http://www.doria.fi/handle/10024/5993