Uskonto jättää jälkiä kaupunkiin

Kirkon näkyvyys ja ilmeneminen katukuvassa on historiallisesti ollut aina kytköksissä sen hetkiseen poliittiseen ja asenteelliseen ilmapiiriin, sanoo Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila.

Teksti: Olli-Pekka Toivanen, Kuvat: Tero Vehkakoski

Senaatintorin paikalla on aiemmin sijainnut hautausmaa. Tästä syystä paikalla tehtävien tietöiden yhteydessä saatetaan kaivaa esille ajoittain myös ihmisluita.
 

Kirkkorakennus on paitsi kristikunnan itseymmärryksen symboli, myös heijastus ympäröivistä valtarakenteista.

– Esimerkiksi Tuomiokirkon arkkitehtuuri ja läheinen sijainti Senaatintorin sekä yliopiston päärakennuksen kanssa tiivistää Venäjän keisarivallan ajan hengellisen, poliittisen ja akateemisen ilmapiirin sekä niiden väliset kytkökset. Samanlainen ”rypäs” on nähtävissä esimerkiksi Suomen entisessä pääkaupungissa Turussa, jossa Turun tuomiokirkko sijaitsee Turun yliopiston ja raastuvanistuimen läheisyydessä.

Siinä missä kirkot ovat kaupunkitilan keskiössä, hautausmaat sen sijaan joutuvat helposti kasvavan kaupungin jyräämiksi. Näin kävi esimerkiksi Senaatintorin läheisyydessä aiemmin sijainneen Ulrika Eleonoran kirkon yhteydessä olleelle hautausmaalle, Knuutila muistuttaa.

– Senaatintoria rakennettiin aikanaan suoraan hautausmaan päälle, minkä seurauksena vielä nykyäänkin paikalla tehtävien tietöiden yhteydessä saatetaan kaivaa esiin

ihmisluita. Helsingin rajojen laajetessa pohjoiseen uusia hautausmaita perustettiin kaupungin laitamille alkaen Malmilta aina Honkanummelle saakka.

Kristillisten symbolien kirjo Helsingissä ei kuitenkaan jää kirkkomaan rajojen sisäpuolelle. Arkisemmista symboleista Knuutila listaa esimerkeiksi arki – ja puhekielen sanat ja sanonnat ja kadunnimet, joista osa juontaa juurensa ortodoksisesta pyhimystraditiosta. Uudempaa kuvastoa edustaa vaikkapa Yhdysvalloista levinnyt tapa liimata kalan kuva auton takapuskuriin.

Paitsi valtauskontoon, ajan henki vaikuttaa myös vähemmistöuskonnoille sallittavissa olevan näkyvyyden rajoihin. Viime vuosina tunteita ovat kiihdyttäneet erityisesti hankkeet rakentaa joko islamilaisia moskeijoita tai kulttuurikeskuksia Helsingin alueelle. Vaikeina aikoina vähemmistöuskonnot halutaankin pitää poissa silmistä, rauhan vallitessa ne taas on yksinkertaisesti helppo työntää sivuun.

– Hyväksi esimerkiksi vaivihkaisesta syrjään jäämisestä käy vaikkapa Helsingin juutalainen synagoga Kampissa. Vuosien saatossa sitä ympäröiville tonteille rakennetut kompleksit ovat jättäneet sen entistä enemmän varjoonsa, Knuutila toteaa.

Nykyään myös uudenlaiset uskonnolliset tilat tekevät itseään tykö Helsingin ydinalueilla. Näistä varmasti huomattavin on Kampin aukiolla sijaitseva Hiljaisuuden kappeli, joka on saanut alkunsa osana Helsingin kulttuuripääkaupunki-projektia. Nimensä mukaisesti kappelin pääasiallinen tarkoitus on toimia hiljentymistilana, jossa on myös mahdollisuus saada tarvittaessa diakonia-apua. Siellä ei suoriteta sakraalitoimituksia, eikä sen sisustuksessa ole nähtävissä leimallisesti luterilaisia tai muita johonkin tiettyyn kirkkokuntaan yhdistettäviä symboleja.

– Se [kappeli] on arkkitehtuurisesti arvioituna OK, ja ajaa asiansa siinä mielessä, että siellä todella on mahdollista hiljentyä, oli sitten ohikulkija tai turisti, Knuutila arvioi. – Itsekin tykkään ulkomailla ollessani pysähtyä hetkeksi kirkonpenkille. Tietenkin voidaan kysyä, millaisia vaikutuksia kirkolle on, jos tällaiset sakraaliluonteeltaan ”riisutut” tilat saavat enemmänkin jalansijaa, mutta siitä voidaan olla montaa mieltä.