Sata vuotta suomalaista islamia
Islamin historia Suomessa alkoi jo 1800-luvulla Venäjältä muuttaneiden tataareiden myötä. Islamista tuli kuitenkin näkyvä osa suomalaista yhteiskuntaa vasta 1990-luvulla, kun muslimien määrä alkoi kasvaa nopeasti. Muslimit ovat järjestäytyneet lukuisiin yhdyskuntiin, ja koulujen islamin opetus on vakiintunutta erityisesti pääkaupunkiseudulla, jonne suurin osa muslimiväestöä on keskittynyt. Myös muslimien uskonnonharjoitukseen liittyvät asiat on hoidettu Suomessa melko sujuvasti, mutta suurin haaste maassamme on täällä syntyneiden ja kasvaneiden musliminuorten hyväksyminen suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.
Tataarit Venäjältä Suomeen
Ensimmäiset maassamme vakituisemmin asuneet muslimit olivat Venäjän tsaarin armeijan sotilaita, mutta varsinainen muslimiasutus alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun kiertävinä kauppiaina toimineet tataarit asettuivat tänne vähitellen asumaan. Suomi tarjosi tataareille lupaavan markkina-alueen, sillä Suomen talous eli nousukautta. Paikallisen omavaraistalouden väheneminen lisäsi myös valmistavaran kysyntää. Uusi rautatieverkosto teki kaupankäynnin mahdolliseksi Helsingin ohella myös muualla Suomessa Oulua ja Kemiä myöten. Liikkuminen Venäjän ja nykyisen Suomen välillä oli helppoa niin kauan kuin Suomi oli Venäjän suurruhtinaskunta. Vuosisadan vaihteessa Suomessa asui jo useita tataariperheitä. Sittemmin Venäjän vallankumous lisäsi entisestään tataareiden lukumäärää maassamme, kun heitä tuli tänne pakolaisina. Erityisesti 1920-luku oli vilkasta perheiden yhdistämisen aikaa.Tuula Sakaranaho
Tataarien uskonnollinen toiminta alkoi Suomessa jo Venäjän vallan aikana. Tuolloin Helsingissä toimi imaami, joka huolehti Viaporin muslimisotilaista. Islamilainen hautausmaa otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 1871. Ensimmäinen rekisteröity islamilainen yhdistys Suomessa oli Helsingin musulmaanien hyväntekeväisyysseurar.y., jonka säännöt vahvistettiin vuonna1915. Yhdistyksen tavoitteena oli edistää kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitä uudessa ympäristössä. Yhdistystä ei kuitenkaan voitu rekisteröidä varsinaiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, koska Suomessa ei tällöin vielä ollut uskonnonvapautta. Tataarit pääsivätkin virallisesti järjestäytymään vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen. He perustivat vuonna 1925 Suomen Muhamettilaisen Seurakunnan, jonka nimi vaihdettiin myöhemmin Suomen Islam-seurakunnaksi. Tampereen islamilainen seurakunta perustettiin vuonna 1943. Nykyään tataareja on Suomessa noin seitsemänsataa. Islamin uskon ohella he ovat pitäneet kiinni omasta kielestään ja kulttuurisista perinteistään, joita vaalitaan muun muassa vuonna 1935 perustetussa Suomen Turkkilaisessa Seurassa. Yhdistys on julkaissut muun muassa kansanlaulukokoelmia ja äänilevyjä. Lisäksi yhdistyksellä on kuoro ja amatööriteatteri. Tataareilla on myös oma urheiluseura, Yolduz, joka perustettiin 1945.
Suomessa asuvia tataareita pidetään usein esimerkkinä siitä, miten kulttuurinen ja uskonnollinen vähemmistö voi integroitua ongelmitta vallitsevaan yhteiskuntaan. Yhtenä tärkeänä osoituksena tataarien suomalaisuudesta on pidetty myös heidän osallistumistaan maamme puolustamiseen Suomen armeijan riveissä viime sotien aikana. Tataarit ovat onnistuneet yhtäältä säilyttämään oman kulttuurinsa ja islaminuskonsa, mutta toisaalta myös omaksuneet suomalaiset tavat ja sopeutuneet vaivatta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tataarien kohdalla ongelmaa ei siten aiheuta kotoutumiseen liittyvät kysymykset, vaan pikemminkin huoli yhteisön sulautumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ja omaehtoisen identiteetin menettäminen.
Maahanmuuttajat ja käännynnäiset
Tataareista seuraavina Suomeen muutti toisen maailmansodan jälkeen lähinnä arabimiehiä opiskelemaan tai tekemään työtä. Osa heistä jäi Suomeen ja avioitui täällä. He alkoivat järjestäytyä 1980-luvun lopulla perustamalla Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan. Yhdyskunta järjestää rukoushetkiä, pitää koraanikoulua ja antaa arabiankielen kursseja. Se ylläpitää myös islamilaista päiväkotia. Seuran tiloissa toimi jonkun aikaa epävirallinen islamilainen koulu, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta virallista koulua ei ole saatu perustettua Suomeen.
Maamme uusin muslimiväestö, joka alkoi kasvaa 1990-luvun alusta, on uskonnollisesti ja kulttuurisesti hyvin kirjava. Suurin ryhmä heidän joukossaan ovat somalit, joita on noin 13 000. Heidän ohellaan muslimeissa on myös arabeja, turkkilaisia, kurdeja, iranilaisia, irakilaisia ja pakistanilaisia. Entisen Jugoslavian hajoamisen myötä Suomeen saapui myös Kosovon albaaneja. Edellä mainittujen ohella on pieni määrä eri Afrikan maista tulleita muslimeja. Myös käännynnäiset kasvattavat muslimien määrää. Vielä 1980-luvun lopussa muslimeja arvioitiin olevan maassamme muutama tuhat, kun vuonna 2012 arvio liikkuu jo 60 000:ssa. Vuonna 1989 Suomessa toimi neljä rekisteröityä islamilaista yhdyskuntaa, mutta nykyään niitä on jo nelisenkymmentä. Käännynnäisiä arvioidaan olevan noin 1300, joista enemmistö on naisia.
Valtaosa muslimeista on sunnalaisia; šiialaisia on noin 10-15 prosenttia. Aiempina vuosina šiialaiset kävivät sunnimoskeijoissa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana he ovat alkaneet järjestäytyä omiin moskeijoihinsa ja toimittavat myös omaa Salam -nimistä lehteä.
Muslimiväestön muutos on näkynyt myös Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan toiminnassa, missä arabien ohella toimii nykyään somaleja ja suomalaisia käännynnäisiä. Seura julkaisee käännynnäisten toimittamaa lehteä, An Nuria, ja suomenkielelle käännettyä uskonnollista kirjallisuutta. Lisäksi yhdyskunta pyrkii muutenkin tiedottamaan aktiivisesti islamista ja tekemään yhteistyötä eri tahojen kanssa.
Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan ohella maassamme toimii lukuisia islamilaisia yhdyskuntia ja moskeijoita, jotka ovat usein jäsenmäärältään melko pieniä. Tyypillisesti niiden toiminnasta vastaa jokin tietty etninen ryhmä, vaikka esimerkiksi somalit saattavat liikkua sujuvasti eri moskeijoiden välillä. Valtaosa muslimeista asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja Oulussa.
Toisin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa Suomessa ei ole suurta keskusmoskeijaa. Tällä hetkellä tataareiden moskeija Järvenpäässä on ainoa kyseistä tarkoitusta varten tehty erillinen rakennus. Muut yhteisöt toimivat erilaisissa moskeijakäyttöön muunnetuissa huoneistoissa. Parhaillaan meneillään kuitenkin on erilaisia moskeijahankkeita, mutta niiden toteutumista haittaavat kaavoitusongelmat, rahapula ja naapureiden vastustus.
Vuoropuhelua ja epäluuloja
Suomeen perustettiin vuonna 2006 Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE), jonka tehtävänä on toimia muslimien yhteistyöelimenä ja käydä vuoropuhelua viranomaisten ja muiden uskonnollisten tahojen kanssa. Neuvoston tavoitteena on kehittää muslimien ja suomalaisen yhteiskunnan välistä tietoisuutta toisistaan ja edistää osapuolten välistä vuorovaikutusta. Neuvosto pyrkii myös estämään ääri-islamilaisuuden leviämisen Suomeen.
1990-luvulla Suomeen tulleet muslimit ovatkin kohdanneet hyvin erilaisen yhteiskunnan kuin vuosisadan alussa tänne muuttaneet tataarit. Neuvostoliiton hajottua Suomi syöksyi vakavaan lamaan, jolloin työttömien määrä kasvoi nopeasti, mikä taas vaikeutti maahanmuuttajien työnsaantia. Nykyään Suomi on myös osa globaalia maailmaa, missä poliittiset ja taloudelliset heilahdukset tuntuvat. SUPO:n tietojen mukaan Suomessa ei toimi järjestäytynyttä ääri-islamilaisuutta, mutta sen laaja uutisointi nostattaa epäluuloja Suomessa asuvia muslimeja kohtaan ja vaikeuttaa heidän arkeaan. Eivätkä näiltä epäluuloilta säästy edes tataarit, jotka ovat asuneet maassamme rauhanomaisesti jo yli sata vuotta.
Ajankohtaisia kysymyksiä
Muslimien uskonnonharjoitukseen liittyvät asiat on hoidettu Suomessa melko sujuvasti, ja esimerkiksi monilla työpaikoilla muslimeille on pyritty antamaan mahdollisuus rukoushetkiin ja myös ramadanin viettoon. Lisäksi islamin sääntöjen mukaan teurastetun lihan saanti on helpottunut etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa toimii lukuisia halal-lihaa myyviä kauppoja. Tämän ohella Elintarvikevirasto julkaisi jo vuonna 1995 muslimien ruokailuoppaan, jossa luetellaan sikaperäisiä aineita sisältäviä elintarvikkeita ja lisäaineita. Myös kouluruokailussa muslimien ruokailutoivomukset ovat tulleet tutuksi, eikä tyttöjen huivienkäyttökään ole tuottanut suomalaisissa kouluissa ongelmia. Heidän ohellaan Suomen kouluissa toimii myös huivia käyttäviä opettajia erityisesti islaminopetuksessa.
Koska Suomessa on oikeus oman uskonnon opetukseen, opetetaan kouluissamme islamia erityisesti pääkaupunkiseudulla. Islamin opetukseen osallistuvien oppilaiden määrä lisääntyy yhtä jalkaa muslimien lukumäärän kasvaessa. Tällä hetkellä heitä arvellaan olevan pääkaupunkiseudun kouluissa noin 5000 ja opettajia 25. Islamin opetus on melko lailla vakiintunutta, mutta silti siihen liittyy ongelmia, jotka odottavat ratkaisuaan. Suurin osa opettajista on edelleen muodollisesti epäpäteviä, vaikka opettajien koulutus aloitettiin Helsingin yliopistossa vuonna 2007. Kelpoisuuteen oikeuttavat maisterin tutkinto ja täydellinen suomenkielen taito ovat kuitenkin monille nykyisille opettajille liian korkealla vaatimustasolla, minkä vuoksi he eivät voi hakeutua koulutukseen.
Islamin opettajan työ on kokonaisuudessaan erittäin haasteellista. Koska uskonnon viikkotunteja on vähän, joutuvat opettajat kiertämään koulusta kouluun saadakseen tarvittavat opetustunnit kasaan. Myös luokat ovat hyvin kirjavia, sillä oppilaat tulevat monista eri maista ja kulttuureista, ja heidän islamin tuntemuksensa vaihtelee suuresti. Lisäksi opettajien puutteellinen suomenkielentaito voi aiheuttaa hankaluutta oppilaiden kanssa, jotka saattavat osata sitä paremmin kuin opettajansa. Kaikesta huolimatta islamin opettajat ovat tärkeitä sillanrakentajia kouluissa, koska he pyrkivät yhdistämään opetuksellaan islamia suomalaiseen elämäntapaan.
Lopuksi
Suurin haaste maassamme on täällä syntyneiden ja kasvaneiden maahanmuuttotaustaisten musliminuorten kotoutuminen ja hyväksyntä suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Keskeisimmät keinot kotoutumisessa ovat opiskelu ja työ, joihin sijoittumiseen musliminuorille tulisi taata sujuva pääsy.
Kirjoittaja Tuula Sakaranaho, FT, on uskontotieteen professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa
(s-posti: tuula.sakaranaho (at) helsinki.fi)
Kirjallisuus
Martikainen, Tuomas, Sakaranaho, Tuula & Juntunen, Marko (toim.), Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: SKS, 2008.
Martikainen, Tuomas ja Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamin virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2011.
Rissanen, Inkeri: Teaching Islamic education in Finnish schools: A field of negotiations. Teaching and Teacher Education 28. Elsevier, 2012.
Sakaranaho, Tuula: Kansamme tuntematon väestönosa. Suomalaisten tataarimuslimien julkisuuskuva. Tuula Sakaranaho & Heikki Pesonen (toim.), Uskonto, julkisuus ja muuttuva yhteiskunta. Helsinki: Yliopistopaino, 2002.
Sakaranaho, Tuula: Religious freedom, Multiculturalism, Islam. Cross-reading Finland and Ireland. Leiden: Brill, 2006.
Sakaranaho, Tuula ja Jamisto, Annukka (toim.): Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus. Uskontotiede 11. Helsingin yliopisto: Uskontotieteen laitos, 2007.