| Pekka Rautio

Eksegetiikan valtakunnallinen pro gradu -palkinto jaettu

Suomen Eksegeettisen Seuran järjestämän vuotuisen Eksegeettisen päivän yhteydessä 9.2. jaettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran eksegetiikan valtakunnallinen pro gradu -tutkielmapalkinto. Palkinto myönnettiin Vanhan testamentin eksegetiikkaa pääaineenaan Itä-Suomen yliopistossa opiskelevalle Jarkko Vikmanille.

Tutkielmassaan Kaikki pääsevät Siioniin? Raamatuntulkinta teksteissä Sib. or. 3:710–723 ja 1. Hen. 90:30–36 Vikman tarkastelee eskatologista pyhiinvaellustraditiota kahdessa Toisen temppelin ajan tekstissä, Sibyllan oraakkeleissa ja Ensimmäisessä Henokin kirjassa.

Palkinnon myöntämisperusteluissa Suomen Eksegeettinen Seura halusi painottaa Vikmanin poikkeuksellisen luovaa ja ansiokasta teoreettista ja metodologista ajattelua, jossa yhdistyvät niin kirjallisuustieteelliset kuin sosiaalitieteellisetkin näkökulmat. Korkeatasoisen työn ohjaajana toimi Petri Luomanen.

Vikman itse oli palkinnosta yllättynyt, mutta samanaikaisesti hyvin tyytyväinen etenkin työnsä metodologiseen osioon:
– Saamani tunnustus luo uskoa tulevaan. Ehkä tutkimastani aiheesta voi jatkaa aina väitökseen asti.

Ennen mahdollisia jatko-opintoja Vikmanin suunnitelmissa on kuitenkin aloittaa seurakuntatyö.
– Haluan ehdottomasti ottaa vastaan opintojeni soveltamisen haasteen, Jarkko toteaa.

Eksegetiikan valtakunnallisen pro gradu -tutkielmapalkinnon myönsi Suomen Eksegeettisen Seuran hallitus. Esityksiä pro gradu -tutkielmapalkinnon saajiksi tekivät ne Suomen teologisten tiedekuntien opettajat, joiden ohjaamat opiskelijat saivat arvosanan tutkielmastaan vuoden 2011 aikana. Palkinnon tarkoituksena on toimia teologian opiskelijoille kannustimena eksegeettiseen työskentelyyn.

Lisätietoja:

Suomen Eksegeettisen Seuran pro gradu -tutkielmapalkintoperustelut (pdf)
Palkittu pro gradu -tutkielma: Kaikki pääsevät Siioniin? Raamatuntulkinta teksteissä Sib. or. 3:710–723 ja 1. Hen. 90:30–36