| Tiedote - Kirkkohallitus

Seminaari luterilais-katolisesta ekumeniasta

Ekumeenista sadonkorjuuta

Viime aikoina on tehty monia keskeisiä avauksia luterilais-katolisen ekumenian edistämiseksi. Yhtenä innoittajana on reformaation 500-vuotismerkkivuosi 2017. Se on ensimmäinen pyöreä merkkivuosisata, jota valmistellaan yhdessä Roomalaiskatolisen kirkon kanssa ja muutenkin ekumeenisesti. Luterilainen maailmanliitto on tehnyt periaatteelliset linjaukset, jonka mukaan vuotta vietetään ekumeenisesti ja kutsuna katumukseen kristittyjen ykseyden edistämiseksi. Näkyvimpänä etappina kohti ykseyttä on tähän mennessä ollut luterilais-roomalaiskatolinen Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (YJV 1999), johon myös metodistit liittyivät vuonna 2006.

YJV:n pohjalta on suomalais-ruotsalaisessa kontekstissa käyty luterilais-katolinen oppikeskustelujen sarja, jonka loppuraportti Vanhurskauttaminen kirkon elämässä julkistettiin vuonna 2010. Muita anglikaanisten, luterilaisten, reformoitujen ja metodistien kanssa käytyjen dialogien hedelmiä kokoaa yhteen kardinaali Walter Kasperin kirja Harvesting the Fruits (2009). Vuonna 2012 vietetään ekumeenista avautumista edistäneen Vatikaanin II konsiilin 50-vuotisjuhlavuotta. Tähän yhteyteen kuuluu myös Saksan luterilaisten hanke yhteisestä julistuksesta ehtoollisesta.

Näitä aloitteita ja luterilais-roomalaiskatolisen ekumenian tilaa laajemminkin arvioidaan korkean tason asiantuntijavoimin KUO:n teologisten asiain ja HY:n ekumeniikan oppiaineen yhteistyönä järjestämässä seminaarissa luterilais-katolisesta ekumeniasta 1.3.2011 klo 9.45-16 Helsingin yliopiston salissa 5 (3. krs. käynti Fabianinkadun puolelta). Ohjelma.

Pääesitelmän pitää tunnettu katolinen ekumeenikko, professori Wolfgang Thönissen ”ekumenian maailmankaupungin” Paderbornin Johann Adam Möhler –instituutista. Häntä kommentoi piispa, dosentti Simo Peura. LML:n ja Vatikaanin kristittyjen ykseyden neuvoston 5. dialogikierroksen luterilainen puheenjohtaja, piispa, dosentti Eero Huovinen arvioi vuoden 2017 ekumeenista merkitystä. TT Pirjo Työrinoja ja dosentti Jari Jolkkonen puntaroivat yhteistä julistusta ehtoollisesta. Professori Risto Saarinen ja dosentit Jyrki Knuuttila sekä Virpi Mäkinen arvioivat dialogiraporttia Vanhurskauttaminen kirkon elämässä teologisesti ja historiallisesti.