Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista täytti 10 vuotta
Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja katolisen kirkon Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista täytti lokakuun lopussa kymmenen vuotta.
Allekirjoittamisen 10-vuotisjuhlaa vietettiin 30.-31.10.2009 Augsburgissa. Juhlaan osallistui Helsingin piispa Eero Huovinen, joka on myös Luterilaisen maailmanliiton varapresidentti.
Julistuksessa luterilaiset ja katoliset tunnustavat yhdessä, että yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella, Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.
Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Ishmael Noko kehottaa jäsenkirkkoja muistamaan ekumeenista tapahtumaa kansallisesti, hiippakunnallisesti ja seurakuntatasolla. Noko korostaa, että samalla kun muistetaan Martti Lutherin ja muiden reformaation isien elämäntyötä, muistetaan myös jakautumisen aiheuttamaa kipua ja hajaannusta.
Vuodesta 2004 lähtien on työstetty laajempaa lausumaa vanhurskauttamisen raamatullisista perusteista. Vuonna 2006 Metodistien maailmanneuvosto liittyi julistuksen allekirjoittajiin Soulissa, Etelä-Koreassa. Alkuvuodesta 2010 valmistunee myös pohjoismainen luterilais-roomalaiskatolinen teologinen dialogi, jonka aiheena on ”Vanhurskauttaminen kirkon elämässä”.
Yhteisessä julistuksessa todetaan, että 1500-luvun oppituomiot vanhurskauttamisopista eli pelastusopista eivät koske luterilaisten kirkkojen ja katolisen kirkon tässä julistuksessa esittämää oppia. Lähentyminen keskeisessä oppikysymyksessä on jo nyt monin tavoin edistänyt kirkkojen palvelua, todistusta ja ykseyttä. KT.