Anglikaanit osaksi katolista kirkkoa?
Huomattava osa konservatiivisia anglikaaneja saattaa pian siirtyä osaksi Katolista kirkkoa. Paavi Benedictuksen piakkoin julkistettavassa apostolisessa konstituutiossa luodaan uusi kirkollinen rakenne heitä varten. Tällaisen hiippakuntarajat ylittävän “personaaliordinariaatin” johdossa toimisi yleensä entinen anglikaaninen pappi tai naimaton piispa. Sen olennainen tehtävä olisi taata katolisen uskon mukaisten anglikaanisten traditioiden ja liturgisten muotojen säilyminen. Katolisiksi papeiksi voitaisiin tässä tapauksessa vihkiä myös naimisissa olevia pastoreita.
Taustalla moraaliset ja opilliset kysymykset
Anglikaanisen yhteisön sisällä kiinnostus katolisen kirkon jäsenyyteen on lisääntynyt sitä mukaa, kun anglikaaniyhteisö on irrottautunut moraalisessa ja teologisessa opetuksessaan kristinuskon traditioista. Kolmekymmentä vuotta sitten suuri joukko anglikaaneja liittyi katoliseen kirkkoon naispappeuden tultua yhteisössä hyväksytyksi. Yhdysvalloissa perustettiin tällöin niin kutsuttuja Anglican Use -seurakuntia, joissa anglikaaniset tavat ja liturgiset muodot pyrittiin säilyttämään katolisen kirkon sisällä toimien. Naispappeuden lisäksi anglikaaniyhteisöä on jakanut kysymys samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Toissa vuonna oman arvionsa mukaan noin puolen miljoonan jäsenen kokoinen traditionaalinen anglikaaninen yhteisö pyysi piispojensa johdolla päästä liittymään katoliseen kirkkoon.
Katekismuksen allekirjoittaminen ilmentää riittävää opillista ykseyttä
Katolisen kirkon ja anglikaanien oppi eroaa ennen kaikkea opissa piispuudesta sekä sakramenttiopissa. Katolisen kirkon mukaan sakramentteja on seitsemän (kaste, vahvistus eli konfirmaatio, sairaiden voitelu, eukaristia, parannus eli rippi, avioliitto sekä pappeus). Piispuus on erottamattomasti kytköksissä Roomaan piispaan eli paaviin joka on paitsi yksi piispoista, myös kirkon näkyvä pää. Anglikaanisen opin perustana ei ole monien protestanttisten yhteisöjen tapaan tunnustuskirjoja. Opin määrittelevät vuodelta 1662 oleva Yhteisen rukouksen kirja opillisine korostuksineen sekä 1800-luvun loppupuolella muotoiltu nk. Chicago-Lambethin nelikulmio. Nelikulmion mukaan Vanha ja Uusi testamentti sisältävät kaiken tarpeellisen pelastukseen, apostolinen uskontunnustus ja Nikaian tunnustus ovat riittäviä kristillisen uskon lausumia, ja varsinaisia sakramenteja ovat vain kaste ja ehtoollinen. Lisäksi nelikulmio puolustaa anglikaanisen kirkon piispuuden historiallisuutta.
Sittemmin löytynyttä opillista yhteyttä ilmentää katolisen kirkon yhteyteen pyytäneiden anglikaanipiispojen Katolisen kirkon katekismuksen allekirjoittaminen. Allekirjoittaminen symboloi sitä, että katolisen kirkon yhteyteen siirtyvät anglikaanit ja katoliset ovat päässeet yhteisymmärrykseen sakramenttien, kirkon tradition ja opetusviran sekä paavin aseman suhteen.
Pappien selibaatti ei ole opillinen ongelma
Pappien selibaatti ei ole katolisessa kirkossa oppi vaan latinalaisen riituksen piirissä vallitseva kirkollinen käytäntö. Nyt muodostetun uuden rakenteen myötä katoliseen kirkkoon liittyvät anglikaanipapit voidaan vihkiä papeiksi katolisessa kirkossa. Tämä koskee myös naimisissa olevia miehiä. Pappien selibaatin suhteen katolisen kirkon sisällä on jo ennestään erilaisia käytäntöjä, sillä esimerkiksi idän riituksessa papit voivat olla naimisissa. Myös anglikaanikirkossa on perinteisesti arvostettu pappien naimattomuutta.
– Anglikaanisen kirkkoyhteisön eri kirkoissa on paljon naimattomuuteen sitoutuneita pappeja sekä piispoja. Luostarilaitos ja sääntökunnat ovat aina olleet elävää todellisuutta anglikaanikirkoissa, ekumeniikan dosentti Jaakko Rusama kuvailee.
Mikä merkitys on ekumeenisella dialogilla?
Piakkoin valmistuvan konstituution myötä herää kysymys, mikä merkitys anglikaanien ja katolisten välisillä ekumeenisilla dialogeilla on personaaliordinariaatin syntymisessä. Anglikaanis-katolinen dialogisarja (Anglican-Roman Catholic International Commission, ARCIC) alkoi vuonna 1970. Heti aluksi ryhdyttiin käsittelemään ehtoollisen asemaa ja virkakysymystä. Virkakeskustelun taustalla oli anglikaanien vuosien 1886-1888 Chicagon ja Lambethin konferenssien opetus sekä paavi Leo XIII:n vuonna 1896 julkaisema bulla Apostolicae Curae, jonka mukaan anglikaanisen kirkon virka on täysin kelpaamaton. Myös kysymys paavin asemasta on ollut dialogin kohteena. Rusaman mukaan on kyseenalaista, voidaanko nyt tehtyä tarjousta pitää ARCIC-dialogin seurauksena.
– Viran suhteen kysymys on edelleen avoin. Katolinen kirkko pitää myös tiukasti kiinni Pietarin viran asemasta kirkon ykseyden ilmentäjänä, Rusama kertoo.
– Katolisen kirkon nyt esittämä tarjous on vakavasti otettava koepallo ekumeenisessa keskustelussa. Hypoteettisia malleja on esitetty kaikissa kirkkojenvälisissä dialogeissa paljon, mutta nyt esitetyn kaltaisia rakenteellisia malleja ei ole haluttu esittää.
Lontoossa ja Roomassa 20. lokakuuta pidetyssä tiedostustilaisuudessa molempien osapuolten edustajat vakuuttivat ekumeenisen yhteistyön anglikaanien ja katolilaisten välillä jatkuvan.