| Laura Tötterman

Taivaallisen hyvää tutkimusta – Teologia.fi-palvelu uudistui

Tänään 15.9.2009 on lanseerattu uudistunut Teologia.fi – Taivaallisen hyvää tutkimusta, toppforskning mellan himmel och jord.

Teologia.fi, yliopistoteologian verkkopalvelu, avattiin tammikuussa 2007. Palvelu on nopeasti kasvanut suosituksi ajankohtaisen teologisen tutkimuksen esittelijäksi.

Ulkoasua on uudistettu reippaasti ja sivusto on entistä helpommin navigoitavissa ja visuaalisempi kaiken kaikkiaan. Interaktiivisuutta on lisätty teema-artikkeleiden kommentointimahdollisuudella, tutkijoiden valitsemilla ja kommentoimilla parhailla tiedelinkeillä sekä tiiviimmällä verkostoitumisella alan muihin medioihin. Lukija voi myös tilata haluamastaan sivusta RSS-syötteen.

Sivuston sisällöllinen ydin säilyy. Palvelu esittelee teologista tutkimusta kolmesti vuodessa julkaistavissa teemoissa. Myös opinnäytteitä esitellään kuten aikaisemminkin. Uutuutena on keväisin julkaistava opiskelija-teema, joka tehdään lukion opettajat ja oppilaat mielessä. Teemassa tullaan kertomaan teologian opiskelusta ja opiskelijoista sekä teologien useista mahdollisista uravaihtoehdoista.

Sivusto on suunniteltu uskonnonopettajien, seurakuntien työntekijöiden, diakonien, teologian opiskelijoiden ja tutkijoiden tarpeita silmällä pitäen, unohtamatta kuitenkaan laajempaa yleisöä.

Uudistetun palvelun ensimmäinen teema on ympäristö. Tänään julkaistavia artikkeleita ovat:

Benediktiininen ympäristöliike – luonnon ja hengellisyyden syvää ykseyttä
Dogmatiikan yliopistonlehtorin Pauli Annalan tutkimus paljastaa yllättävästi, että benediktiiniluostarit oli merkittävä ympäristöliike Euroopassa, ja niinkin varhain kuin 1000-luvulla.

Teologia menee metsään – suomalaista ekoteologiaa
TT, tutkija Pauliina Kainulainen kertoo artikkelissaan kuinka suomalaisilla on mahdollisuus luoda omaperäistä ekoteologiaa ammentamalla omista kulttuurisista juuristamme.

Ympäristön tila kertoo ihmiskuvakriisistä
Tohtorikoulutettava Suvi-Elise Nurmi tarkastelee ympäristön tilaa etiikan näkökulmasta.

Tarvitseeko kristillinen Jumala järkeen uskovia tilanhoitajia vai harmoniaa tavoittelevia romantikkoja?
FT Teuvo Laitilan artikkelissa keskipisteessä on kristinuskon ja luonnon suhde ennen ja nyt.

Helsingissä kirjaston pienoisnäyttely

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirjastossa on avattu Teologia.fi-teemaan liittyvä pienoisnäyttely Kristillisiä näkökulmia ympäristökysymykseen. Näyttelyssä on esillä mm. 2000-luvun ympäristöteologista kirjallisuutta; nähtävillä on myös evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelma.

Palvelua ylläpitävät Helsingin ja Joensuun yliopistojen sekä Åbo Akademin teologiset tiedekunnat. Teknisestä toteutuksesta on vastannut Kotimaa-Yhtiöt / verkkopalvelut.

Lisätietoja:
Marita Seitsalo
marita.seitsalo@helsinki.fi
puh. (09) 191 24340