Historiateos: Kuopion hiippakunnan perustamisen taustalla aluepolitiikkaa

Kuopion tuomiokirkko

 
Kuopioon perustettiin 1850 maan kolmas piispanistuin, ja hiippakunnan toiminta käynnistyi elokuussa 1851. Vanhan Kuopion hiippakunnan alue kattoi koko itäisen ja pohjoisen Suomen Pohjois-Karjalasta Lappiin saakka. Piispanistuin siirrettiin savolaisten ja pohjalaisten kiivaan taistelun jälkeen vuonna 1900 Ouluun. Pohjoisen hiippakunnan nimessä Kuopio pysyi vuoteen 1923 saakka.

Kuopion hiippakunnan uudelleen perustamisen taustalla oli silloisen Oulun hiippakunnan laajuus. Hiippakunnan perustaminen liittyi myös 1930-luvun lopun alueellistamispolitiikkaan. Valtiovalta halusi kiinnittää erityistä huomiota itäisiin rajaseutualueisiin ja valtakunnan pohjoisimpiin osiin.

Ensimmäiseksi piispaksi presidentti Kyösti Kallio nimitti professori Eino Sormusen. Tämä oli rajaseutukysymyksiin perehtyneenä sovelias toteuttamaan hallituksen viitoittamaa kirkollista rajaseutupolitiikkaa.

Alkuperäisenkin hiippakunnan perustaminen vuonna 1850 voidaan nähdä osana tuon ajan hallinnon tehostamis- ja alueellistamispyrkimyksiä. 1800-luvun puolivälissä Lappi oli noussut suuriruhtinaskunnan johdon erityisen huomion kohteeksi. Pohjoisimman Lapin seurakunnilla oli hiippakunnassa erityisasema 1930-luvun lopulle saakka.

Fennomaanit vahvoilla Kuopion hiippakunnassa

Kuopion hiippakunta toteutti Kuopiossa vaikuttaneen J. V. Snellmanin suomalaisuusohjelmaa alusta lähtien selvemmin kuin mikään muu hiippakunta. Suomen kieli syrjäytti ruotsin tuomiokapitulin ja pappeinkokousten kielenä jo 1880-luvun alkupuolella. Myös papiston sukunimien suomalaistamiskehityksessä pohjoinen hiippakunta oli koko ajan kärjessä.

Fennomaaninen traditio jatkui vahvana 1900-luvulla. Hiippakunnassa vuodesta 1923 lähtien vihityistä papeista peräti 62 prosenttia oli Akateemisen Karjala-Seuran lippuvalan vannoneita.

Kuopion toisen piispan Gustaf Johanssonin kaudella (1884 – 1896) Suomen kirkkoa johdettiin käytännössä Kuopiosta käsin. Monet silloin hahmotellut uudistustavoitteet ovat sittemmin toteutuneet, vaikka aikaa on kulunut satakin vuotta.  Näitä ovat piispainkokouksen perustaminen, kirkon taloudellinen itsenäistäminen sekä kirkkolain ja kirkon omien säännösten eli kirkkojärjestyksen erottaminen. Kuopiossa perustettiin Johanssonin aikana myös kaksi teologista seuraa, ja hiippakunnasta tuli seurakuntadiakonian suunnannäyttäjä koko kirkossa.

Kappeliseurakuntien itsenäistämiset 1800-luvun "Paras-hankkeita"

Kuopion – Oulun hiippakunnan historia tarjoaa yleiskuvan muun muassa seurakuntajakokysymyksistä. Vanhankin hiippakunnan aikana papilliset palvelut haluttiin saada mahdollisimman lähelle seurakuntalaisia. Kappeliseurakuntien itsenäistämiset olivat 1800-luvun lopun seurakunta- ja palvelurakenneuudistuksia, oman aikansa "Paras-hankkeita". Mustakallio on koonnut liitteeseen yksityiskohtaiset tiedot vanhassa hiippakunnassa lähes 90 vuoden aikana toteutetuista seurakuntajaoista.

Pääosan tekstistään Hannu Mustakallio on kirjoittanut Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa, jossa hän on syksystä 2003 lähtien toiminut kirkkohistorian professorina. Hiippakuntahistorian kirjoittaminen on näyttänyt suuntaa myös läntisen kirkkohistorian opetukselle ja tutkimukselle, jonka painopisteeksi Mustakallio on esittänyt alueellisen, Itä- ja Pohjois-Suomeen suuntautuvan kirkkohistorian.

Hannu Mustakallio: Pohjoinen hiippakunta. Kuopion – Oulun hiippakunnan historia 1850 – 1939. Julkaisijat Kuopion hiippakunta ja Oulun hiippakunta. Kustantaja Kirjapaja. Hämeenlinna 2009. 544 sivua. Runsaasti kuvia, liitteitä, taulukoita, karttoja ja kuvioita.

Lisätiedot: hannu.mustakallio AT joensuu.fi puh. (013) 251 4315, GSM 050 536 2445

Lue myös Mustakallion artikkeli Pohjoinen ulottuvuus ja vanha pohjoinen hiippakunta 1851 – 1939

Valokuva: Kuopionseurakunnat.fi