Uskonnolliset kokemukset eivät ole kadonneet länsimaisesta kulttuurista

Uskonnollistyyppiset kokemukset eivät ole harvinaisia nykypäivän länsimaisessakaan kulttuurissa. Näitä kokemuksia voidaan luokitella monin tavoin, perinteisesti mystistä ykseyskokemusta on pidetty ”vahvimpana” uskonnollisena kokemuksena. Useimpiin tai jopa kaikkiin ihmisen kokemuksiin liittyy – tiedostettu tai tiedostamaton – tulkinnallinen aines. Erityisen selvästi tämä koskee kulttuurisesti määräytyneitä kokemuksia, joita myös uskonnolliset kokemukset ovat. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kokemuksen alkuperä voitaisiin selittää pelkästään tulkinnallisen elementtinsä pohjalta syntyneenä. Uskonnollisille kokemuksille on etsitty reduktiivisia selityksiä mm. aivofysiologiasta. Aivoperäiset selitykset ovat tietyissä uskonnollisten kokemusten tapauksissa uskottavia, mutta kaiken kaikkiaan uskonnollisen kokemuksen palauttaminen aivofysiologiaan on selityksellisesti ja metafyysisesti liian yksinkertainen ratkaisu.

Uskonnolliset kokemukset: selityksiä etsimässä

Uskonnolliset tai uskonnollistyyppiset kokemukset ovat kuuluneet olennaisena osana ihmisyhteisöjen maailman- ja ihmiskuvaan. Kiinnostavaa on, että uskonnolliset kokemukset eivät ole kadonneet myöskään nykypäivän länsimaisesta kulttuurista: tutkimuksissa usein n. 1/3 vastanneista on kertonut kohdanneensa uskonnolliseksi luokiteltavan intensiivisen kokemuksen.

Uskonnollisia kokemuksia voidaan luokitella

Tärkeää on tietenkin se, mitä pidetään uskonnollisena kokemuksena. Esimerkiksi uskonnonfilosofi Caroline Davis puhuu ensinnäkin tulkituista kokemuksista, esimerkiksi onnettomuuden syynä pidetään karmallista velkaa. Edelleen hän erottaa kvasiaistimukselliset kokemukset (läsnäolon tunne, näky), ilmestyskokemukset (”valaistuminen”, kääntymys) ja uudistavat kokemukset (esim. rauhan, ilon, johdatuksen kokemukset).

Kaksi vaikuttavinta uskonnollisen kokemuksen lajia ovat ”numinöösit” kokemukset (Rudolf Otton määrittelemä mahtavan, jumalallisen persoonan läsnäolon kokemus) ja lopuksi mystiset kokemukset (jumalallisen ykseyden kokemus). Uskonnon tutkijoita ovat erityisesti kiinnostaneet mystiset kokemukset. Innoittajana on usein toiminut William Jamesin klassinen tutkimus uskonnollisista kokemuksista.

Näyttää selvältä, että uskonnollisille kokemuksille ei voi antaa tarkkaa määritelmää. Ensimmäinen ongelma on, että jo uskonnon määrittely itsessään on ongelmallista. Toiseksi, useimmat (kaikki?) kokemuksemme ovat tulkittuja kokemuksia. Voidaan väittää, että mitä ”kulttuurisemmasta” kokemuksesta on kyse, sitä suurempi on tulkinnan osuus. Koska uskonto on vahvasti kulttuurinen ilmiö, ovat myös uskonnolliset kokemukset välttämättä tulkittuja kokemuksia. Kokemusten tulkinnasta puhuttaessa on huomattava, että kokija itse ei automaattisesti ole tietoinen tulkinnan roolista kokemuksessaan. Tulkinta vaikuttaa siis jo ennen kokemusta, eikä vasta tietoisesti esitettynä tulkintana kokemuksen jälkeen.

Eikö siis edellä sanotun perusteella uskonnollinen ihminen voi tulkita minkä tahansa kokemuksen uskonnolliseksi omassa elämässään? Tämä on tietysti mahdollista. Tässä artikkelissa kuitenkin liitän uskonnolliseen kokemukseen jonkin tavanomaisesta arkikokemuksesta selvästi poikkeavan elementin, joka voi olla esimerkiksi kokemus johdatuksesta, näky tai jumalallinen läsnäolo. Tässä suhteessa uskonnolliset kokemukset lähestyvät ns. paranormaaleja kokemuksia. Jälkimmäiset kuitenkin eroavat uskonnollisista kokemuksista siinä, että uskonnollistyyppiset kokemukset liittyvät selvemmin ihmisen elämän merkityksiin ja arvoihin.

Uskonnollisen kokemuksen selittäminen

Varsinkin poikkeaville ilmiöille ja tapahtumille halutaan tavallisesti löytää selitys. Jos uskonnolliset kokemukset rajataan edellä esittämälläni tavalla, on ”luonnollista” kysyä selitystä poikkeavalle kokemukselle. On kuitenkin huomattava, että ”poikkeavuus” on suhteellinen käsite. Ihmisten kokemusten ja käyttäytymisen ”normaalius” riippuu myös heidän kulttuuristaan. Monissa kulttuureissa uskonnollistyyppiset kokemukset ovat olleet tavallisia eikä siten ole ollut tarvetta kysyä erityistä selitystä kokemuksille. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikkien kokemusten tulkinta on pelkästään kulttuurisidonnaista; epäilemättä ihmiset kokevat poikkeavasta aivotoiminnasta johtuvia harhoja kaikissa kulttuureissa.

Nykypäivän länsimainen kulttuurimme perustuu vahvasti tieteelliseen maailmankuvaan. Tiede on lähtökohdiltaan materialistista (fysikalistista): tutkimus on paljastanut yhä pienempiä aine(energia-)hiukkasia, joista kaikkien materiaalisten kappaleiden ajatellaan rakentuvan. Tästä seuraa, että tieteen selitykset ovat ennen kaikkea reduktionistisia: isompia ilmiöitä ja rakenteita selitetään pienemmillä rakenteilla. Todelliset kausaaliset voimat ovat lopulta mikrotason fysikaalisia voimia.

Näin ollen tieteen pohjalta on luontevaa etsiä reduktiivisia selityksiä myös uskonnollisille kokemuksille. Yksi selitysmalli ovat uskonnollisten kokemusten neurofysiologiset selitykset.

Varsinkin meditaatiota on tutkittu EEG:n eli aivosähkökäyrämittausten avulla. On voitu havaita – tuskin yllättävästi – että rentoutuneeseen tilaan liittyvä aivojen alfa- ja theta-aktiivisuus lisääntyvät meditoitaessa. On myös havaittu, että alfa-aaltojen lisääntynyt koherenssi (aivojen eri pisteistä mitattu aaltojen tasatahtisuus) erottaa meditoijat ei-meditoivista koehenkilöistä. Uskonnollisia kokemuksia on tutkittu myös hyödyntämällä aivokuvantamistutkimuksia, jotka perustuvat aivojen magneettisen värähtelyn muutoksiin tai aivoihin lisätyn radioaktiivisen merkkiaineen aiheuttamiin muutoksiin.

Yhteenvetona voidaan tiivistää, että osa tutkijoista sijoittaa uskonnollisen kokemuksen neurofysiologisen perustan ennen kaikkea aivojen otsa- ja päälaenlohkojen alueelle, toiset taas tähdentävät, mm. epilepsiatutkimuksiin viitaten, ohimolohkojen ja limbisen järjestelmän roolia. Koska erityisesti otsalohkot ohjaavat korkeampia henkisiä toimintoja, esimerkiksi tarkkavaisuutta ja abstraktia ajattelua, johtaa otsa- ja päälaenlohkojen painottaminen uskonnollisen kokemuksen synnyssä myös kognitiivis-kielellisen näkökulman painottamiseen.

Filosofisia huomioita

Selittävätkö siis aivojen (poikkeukselliset) tilat tai tapahtumat uskonnolliset kokemukset? Eivät tietenkään automaattisesti. Tietyt tekijät kuitenkin lisäävät joissain tapauksissa neurofysiologisten selitysten uskottavuutta. Ensiksikin, oletetaan, että henkilöllä on toistuvia ja poikkeavia uskonnollistyyppisiä kokemuksia ja myös voimakas kiinnostus uskonnollisiin kysymyksiin. Hänen aivojaan tutkittaessa huomataan, että aivoissa on selvästi normaalista poikkeavaa, voimakasta ohimolohkoepileptistä aktiviteettia. Tällöin on lupa väittää, että poikkeava aivotoiminta on perustavampi tai ensisijaisempi syy henkilön kokemusten ilmentymiselle kuin esimerkiksi yksilöpsykologiset tai sosiologiset tekijät. Näin on erityisesti, jos muilla henkilöillä ei ole vastaavia kokemuksia, vaikka heillä on samankaltainen tausta kuin kokijalla. Toiseksi, jos esimerkiksi aivojen ohimolohkoihin magneettikentillä vaikuttamalla aikaansaadaan uskonnollistyyppinen kokemus, on uskottavaa väittää, että kokemuksen kausaalinen alkuperä on aivoissa. Huumaavilla aineillahan on myös tuotettu poikkeavia kokemuksia.

Uskonnollisia tai mystisiä kokemuksia on kuitenkin kokonaisuudessaan epäuskottavaa redusoida pelkkiin neurofysiologisiin selityksiin. Ensiksikin, kokemuksille voi löytyä parempia psykologisia tai sosiologisia selityksiä. Toiseksi, uskonnollisten kokemusten aivokorrelaattien tunteminen ei tarkoita, että kokemukselle olisi löydetty kausaalinen syy; korrelaatiosuhteesta ei seuraa kausaalisuhde. Kolmanneksi, aivoja manipuloimalla voidaan tuottaa myös ”tavallisia” aistihallusinaatioita. Jos tällä tavoin voidaan synnyttää esimerkiksi hallusinaatio puusta, ei tästä seuraa, että normaalit puuhavainnot olisivat hallusinaatioita. Neljänneksi, vaikka henkilön kokemus ja siihen liittyvät uskomukset liittyisivätkin poikkeavaan aivotoimintaan, eivät henkilön kyseiset uskomukset tämän vuoksi ole epätosia.

On kuitenkin huomattava, että usein aivotutkimukset voivat antaa uutta, kokijan tulkinnasta poikkeavaa informaatiota kokemuksen luonteesta. Oletetaan, että henkilö itse kuvaa uskonnollista kokemustaan ensisijaisesti voimakkaana positiivisena tunnekokemuksena. Jos aivotason tutkimuksessa kuitenkin havaitaan, että esimerkiksi kielellisestä prosessoinnista vastaavat alueet aivoissa aktivoituvat, kokemus on ilmeisesti kielellis-käsitteellisesti määräytyneempi kuin kokija itsekään on oivaltanut.  Tällöin kolmannen persoonan ”objektiivinen” näkökulma on antanut informaatiota, jota ensimmäisen persoonan ”subjektiivinen” näkökulma ei tavoita. 

Loppujen lopuksi uskonnollisten kokemusten synnyn palauttaminen pelkkään neurofysiologiaan tai muihin materiaalisiin tekijöihin kuitenkin edellyttää pelkän selittämisen lisäksi myös ontologisia, olemisen perustaan liittyviä oletuksia: kaikki olemassa olevat tapahtumat ja oliot ovat materiaalisia. Tämän oletuksen välttämättömyys voidaan kiistää, jolloin avoimeksi jää mahdollisuus, että uskonnolliset kokemukset todella viittaavat materiaalisen todellisuuden tuolle puolen.

Kirjoittaja Leo Näreaho toimii uskonnonfilosofian dosenttina Helsingin yliopistossa ja hoitaa myös teologisen tiedekunnan kirjaston informaatikon virkaa.

 

Kirjallisuus:

Austin, James H.: Zen and the Brain: Toward an Understanding of Meditation and Consciousness. Cambridge, Mass. and London: The MIT Press 1998.

Franks Davis, Caroline: The Evidential Force of Religious Experience. Oxford: Clarendon Press 1989.

Gellmann, Jerome: Mystical Experience of God: A Philosophical Inquiry. Aldershot: Ashgate 2001.

James, William: Uskonnollinen kokemus. Hämeenlinna: Karisto 1981.

Näreaho, Leo: Mieli, aivot ja filosofia: näkökulmia tietoisuuden ongelmaan. Helsinki: Yliopistopaino 2004.

The Psychology of Religion: An Empirical Approach. (Third Edition). Ed. by Bernard Spilka, Ralph W. Hood, Jr., Bruce Hunsberger and Richard Gorsuch. New York, London: The Guilford Press 2003.

Ramachandran, V. S. & Blakeslee, Sandra: Phantoms in the Mind: Probing the Mysteries of the Human Mind. New York: Quill 2001. (Julk. ens. kerran 1998).

Where God and Science Meet:How Brain and Evolutionary Studies Alter Our

Understanding of Religion. Edited by Patrick McNamara. (Volume 2:The Neurology of Religious Experience).Westport, CT:Praeger Publishers 2006.