| Jyrki Knuutila |

Raamattu – papiston käyttökirjasta koko kansan Pyhäksi Kirjaksi

jyrki_knuutila
jyrki_knuutila

Mikael Agricolan (≈ 1507-1557) mittava elämäntyö on esillä usealla eri taholla Agricola 2007 -juhlavuoden aikana. Juhlavuoden järjestäminen valtiovallan suojeluksessa kertoo, että Mikael Agricolaa pidetään yhä edelleen merkittävänä Suomen historiaan vaikuttaneena henkilönä. Kansallisromanttisessa historiankirjoituksessa Agricolaa kutsuttiin 1800-luvun loppupuolelta alkaen suurmieheksi, koska hänen sanottiin luoneen suomen kirjakielen, aloittaneen kansanopetuksen ja puhdistaneen uskon. Tämä historiannäkemys on muokannut kouluopetuksen välityksellä yleistä käsitystä Agricolasta aina meidän päiviimme saakka.

Agricolan elämäntyötä tarkasteltava aikaisempaa laajemmasta näkökulmasta

Uusinkaan historiankirjoitus ei siis ole kyseenalaistanut Agricolan merkitystä. Sen lisäksi on etsitty uusia näkökulmia, joiden avulla voidaan tarkastella Agricolan elämäntyötä. Niistä mainittakoon tässä ainoastaan yksi, jonka mukaan Agricola on nähtävä aikaisempaa laajemmin oman aikansa taustaa vasten. Tämä poikkeaa aikaisemman tutkimuksen katsomuksesta, jonka mukaan Agricolaa oli tarkasteltava vain yhdestä, reformaation ja sen välityksellä syntyvän uuden ajan näkökulmasta.

Agricolan elämäntyön pohtiminen aikaisempaa laajemmasta historiallisesta näkökulmasta avaa uuden lähestymistavan myös hänen tuotantonsa arviointiin. Tähänastinen tutkimus on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että Agricolan tuotanto heijastaa reformaation raamattu-, opetus-, hurskaus- ja kansankielisyysperiaatteita. Tätä lähteisiin perustuvaa havaintoa ei ole syytä kiistää.

Agricola tunnisti jo ennen reformaatiota Raamatun merkityksen

Agricolan elämäntyön tarkastelu aikaisempaa laajemmasta historiallisesta perspektiivistä merkitsee hänen reformaatiota edeltävien elämänvaiheidensa huomioon ottamista. Agricola sai ennen Wittenbergin-matkaansa 1536 katolisen perinteen mukaisen pappiskasvatuksen ja -vihkimyksen. Hän oli näin hyvin perehtynyt katolisen papin tehtäviin.

Niihin kuului myös jumalanpalveluselämästä vastaaminen, joka merkitsi käytännössä messujen ja rukoushetkien toimittamista. Agricolalle kirkolliset toimitukset olivat yhtä lailla tuttuja. Hän kastoi lapsia, vihki puolisoja avioliittoon ja hautasi vainajia.

Katolisen kirkon jumalanpalveluselämään liittyi myös raamatunkäyttö, sillä Raamatun eri kohtia luettiin tai resitoitiin messuissa, rukoushetkissä ja kirkollisissa toimituksissa. Messujen ja rukoushetkien yhteydessä pidettiin myös kansankielisiä saarnoja, jotka perustuivat sitä ennen luettuun kansankieliseen evankeliumiin. Saarnan yhteydessä opetettiin kansankielellä myös kristinuskon ydinkohtia. Näin Agricola tunsi jo ennen reformaation ajatuksiin ja opetuksiin tutustumistaan Raamatun keskeisen merkityksen jumalanpalveluselämässä. Tämä ilmeni myös kansankielisenä opetuksena.

Agricola julkaisi yhdeksän suomenkielistä kirjaa

Mikael Agricola julkaisi kaikkiaan yhdeksän kirjaa suomen kielellä. Ne olivat ABC-kirja (1543-1559), Rukouskirja (1544), Uusi Testamentti (1548), Käsikirja (kirkkokäsikirja, 1549), Messu (messujärjestys, 1549), Piina (Jeesuksen kärsimyskertomus, 1549), Daavidin Psalttari (Raamatun Psalmien kirja, 1551), Veisut ja ennustukset (valittuja kohtia Vanhan Testamentin Mooseksen ja  Samuelin kirjoista sekä Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja Danielin kirjojen pääkohtia, 1551) sekä Ne profeetat (Vanhan Testamentin pienten profeettojen Hoosean, Joelin, Aamoksen, Obadjan, Joonan, Miikan, Nahumin, Habakukin, Sefanjan, Haggain, Sakarjan ja Malakian kirjat, 1552).

Agricolan tuotanto voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluvat raamatunkäännökset (Uusi Testamentti, Daavidin Psalttari, Veisut ja ennustukset ja Ne profeetat). Toinen ryhmä muodostuu hartaus- ja opetuskirjoista (ABC-kirja ja Rukouskirja). Jumalanpalveluskirjat (Käsikirja, Messu ja Piina) ovat kolmannessa ryhmässä. Koska toiseen ja kolmanteen ryhmään kuuluvissa kirjoissa on myös runsaasti raamatunkohtia, Agricolan koko tuotannon voidaan siten katsoa olevan sidoksissa Raamattuun ja sen suomentamiseen. Vaikka Agricolan tarkoitus olikin ilmeisesti kääntää koko Raamattu suomeksi, hän sai rahoitusongelmien ja ajankäyttösyiden takia suomennettua ainoastaan Uuden Testamentin kokonaan ja noin neljänneksen Vanhasta Testamentista.

Agricolan tuotannon voi perustellusti katsoa kokonaisuudessaan liittyneen myös jumalanpalveluselämään, joka piti saada kansankieliseksi. Sekä Uuden että Vanhan Testamentin raamatunkäännöksistä saatiin tekstejä messuja ja rukoushetkiä varten. Hartaus- ja opetuskirjoissa oli runsaasti myös sellaisia osia, joita saatettiin käyttää hyväksi messuissa ja rukoushetkissä. Messu- ja Käsikirja-kirjat antoivat ohjeita messuun ja kirkollisiin toimituksiin, joihin kaikkiin kuului myös raamatunkohtien lukemista. Tätä varten Messu- ja Käsikirja-kirjoihin oli painettu myös Vanhan ja Uuden Testamentin kohtia.

Tavoite saada kansankielinen Raamattu käyttöön kansankielisessä jumalanpalveluselämässä

Edellisen perusteella voi todeta, että Agricolan tuotanto tähtäsi kansankielisen Raamatun käyttöön kansankielisessä jumalanpalveluselämässä. Agricola ei siis suomentanut eri teoksissaan olleita Vanhan ja Uuden Testamentin kohtia käytettäväksi kotona. Hänen tarkoituksensa oli sen sijaan saada ihmiset tulemaan kotiseurakuntansa kirkkoon, jossa he osallistuisivat suomen kielellä annettuun, Raamattuun perustuvaan opetukseen.

Milloin sitten Raamatusta tuli joka kodin kirja? Raamattu käännettiin kokonaisuudessaan suomeksi lähes 100 vuotta Agricolan jälkeen 1642 raamatunkäännöskomitean työn tuloksena. Sitä ennen lähinnä messussa ja jumalapalveluksessa käytettyjä raamatunkohtia julkaistiin suomen kielellä kahdesti, nimittäin Turun piispojen Paulus (Paavali) Juustenin (≈ 1516-1576) Messussa 1575 ja Ericus Erici Sorolaisen (≈ 1546-1625) Postillassa eli saarnakirjassa 1621-1625. Viimeksi mainitut kaksi 1500-luvun loppupuolen ja 1600-luvun alkupuolen Raamatun joidenkin kohtien suomennokset oli laadittu pääasiassa pappeja ja heidän opetustointaan varten, mutta varsinkin Sorolaisen Postilla levisi jonkin verran myös varakkaampien maallikkolukijoiden pariin. Vuonna 1642 painettu Raamattu ei myöskään ollut tarkoitettu alunperin joka kotiin, mutta se levisi 1600-luvun loppupuolella ja 1700-luvun alkupuolella joihinkin talonpoikaiskoteihinkin. Niihin hankittiin lukutaidon levitessä myös Manuale Finnonicum -kirjasidoksia, ”kotikirjastoja” yksissä kansissa. Nämä alunperin papiston käyttöön tarkoitetut sidokset sisälsivät muun muassa virsi- ja rukouskirjan, katekismuksen sekä jumalanpalveluksessa käytettyjä Raamatun kohtia.

Raamattu julkaistiin suomeksi seuraavan kerran 1685. Se oli aikaisempaa Raamattua 1642 pienempikokoisempi ja myös halvempi. Siksi vuoden 1685 Raamattu lienee levinnyt useampiin koteihin kuin edeltäjänsä. Tästä huolimatta sen pääasiallisin käyttäjäkunta oli edelleen papisto. Seuraavan vuosisadan puolella painettiin Uusi Testamentti 1733 ja kolme kokoraamattua vuosina 1758, 1776 ja 1777. Vuoden 1758 Raamattu levisi 1700-luvun puolivälissä myös kansan keskuuteen, sillä siitä otettu 4500 kappaleen painos myytiin tuolloin loppuun. Vuonna 1776 Turussa julkaistu kokoraamattu ei sen sijaan heti painattamisensa jälkeen levinnyt laajalti. Tallinnassa 1777 julkisuuteen saatettu kokoraamattu oli tarkoitettu Vanhan Suomen ja Inkerinmaan asukkaita varten. Se levisikin heidän keskuuteensa suhteellisen hyvin.

Vuoden 1776 kirkkoraamatusta tuli ensimmäinen koko kansan Pyhä Kirja

Englantilaisten esikuvien mukaan 1812 perustettu Suomen Pipliaseura halusi levittää Raamattuja ja Uusia Testamentteja halvalla tai ilmaiseksi kaikkiin koteihin. Pipliaseuran toiminta oli autonomisen Suomen hallitusvallan ja kirkon johdon erityisessä suojelussa. Tästä syystä vuoden 1776 kokoraamattu tai Uusi Testamentti levisi useina eri painoksina 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa lähes joka kotiin. Tästä Raamatusta, vanhasta kirkkoraamatusta tuli siis ensimmäinen, reformaation periaatteiden mukaisesti koko kansan Pyhä Kirja 300 vuotta Agricolan jälkeen.

Suomen Sisälähetysseura levitti Pipliaseuran lisäksi Raamattuja joka kotiin 1900-luvulla. Yhtenä ”työvälineenä” oli vihkiraamattujen jakaminen jokaiselle avioliittoon vihitylle pariskunnalle. Tavan tarkka alkamisaika ei ole kuitenkaan tämän kirjoittajan tiedossa. Liikemiesten Kristillinen Yhdistys Gideon, myöhemmin Suomen Gideonit on myös levittänyt vuodesta 1946 asti Uusia Testamentteja eri yhteyksissä toivoen, että ne kulkeutuisivat jokaiseen kotiin.

Kirjoittaja dosentti Jyrki Knuutila toimii käytännöllisen teologian yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.