Psykologinen eksegeesi – huonoa eksegeesiä?

Tutkijasukupolvi toisensa jälkeen on oppinut, että psykologinen raamatuntutkimus on huonoa raamatuntutkimusta. Se perustuu villeihin olettamuksiin, joita ei voi osoittaa sen paremmin oikeiksi kuin vääriksikään. Se pakottaa muinaiset tekstit nykyaikaisen teorian muottiin, joka on niille ajallisesti ja kulttuurisesti vieras. Se tarkastelee uskonnollista käyttäytymistä yksipuolisesti psykopatologian näkökulmasta, mielenterveyden häiriönä.

Syytökset eivät ole olleet aivan katteettomia. Liian usein psykologinen eksegeesi on tarkoittanut Raamatun henkilöiden taudinmääritystä nykyaikaisten tautiluokitusten mukaan ja pelkästään Raamatun kuvausten perusteella. Tunnetun esimerkin tarjoavat Jeesuksesta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa tehdyt diagnoosit. Niitä laatineet tutkijat pitivät ajanlaskun alun juutalaisuuteen luonnollisena osana kuuluneita uskomuksia merkkeinä mielenterveyden häiriöistä, vieläpä sellaisista, joita ei tunnettu mistään muualta lääketieteen historiasta. Lisäksi he luottivat täysin evankeliumien lähdearvoon tarkkoina Jeesuksen elämän kuvauksina. Kun nykyaikaisen Jeesus-tutkimuksen pioneeri Albert Schweitzer osoitti näiden Jeesus-patografioiden heikkoudet, se koitui kohtalokkaaksi koko lähestymistavalle. Kaikki psykologiaan viittaavakin karkotettiin vuosikymmeniksi kriittisen eksegetiikan ulkopuolelle.

Nyt psykologinen raamatuntutkimus on kuitenkin tekemässä uuden tulemisen. Aihetta käsittelevien julkaisujen määrä kasvaa, ja monet alan yleisesitykset sisällyttävät jälleen psykologiset lähestymistavat eksegetiikan tutkimusmenetelmien joukkoon. Mitä oikein on tapahtunut?

Muutoksen taustalla on tutkijoiden aiempaa avarampi näkemys sekä psykologiasta että eksegetiikasta. Vanhat arkkifreudilaisen ja umpibehavioristisen tutkijan karikatyyrit tajutaan aikansa eläneiksi, ja toisaalta ymmärretään, että akateeminen raamatuntutkimus voi olla muutakin kuin tekstien kielen ja syntyhistorian analyysiä. Kirjallisuudentutkimuksesta ja yhteiskuntatieteistä lainatut uudet tutkimusmenetelmät ovat tasoittaneet tietä psykologisille lähestymistavoille. Samalla on havaittu, että modernin psykologian käsitykset joka tapauksessa värittävät nykyaikaisen tutkimuksen ihmiskuvaa – ja että psykologiset kysymykset ovat eläneet raamatuntutkimuksessa jo kauan ennen modernin eksegetiikan syntyä.

Sitähän tekevät kaikki

Väljästi ymmärrettynä psykologinen eksegeesi on yhtä vanhaa kuin Raamattu itse. Raamattu on omalla tavallaan sielutieteellinen kirja, joka esittelee, mallintaa ja selittää ihmisen sielunelämää ja käyttäytymistä. Monet syvyys- ja kehityspsykologian mielenkiinnon kohteet – kuten vanhemmuus, sukupuoliroolit, syyllisyys, sukupolvien väliset konfliktit sekä menneisyyden traumaattinen mieleen palauttaminen ja terapeuttinen uudelleentulkinta – ovat myös Raamatun kertomusten teemoja. Tertullianuksen De Anima -teosta on kutsuttu ensimmäiseksi kristilliseksi psykologian alan esitykseksi ja Augustinusta nykyaikaisen psykologian isäksi. Ei siis ole ihme, että omassa ”Raamatun psykologian” kokonaisesityksessään vuodelta 1855 Franz Delitzsch nimesi psykologian yhdeksi vanhimmista kirkon piirissä harjoitetuista tieteenaloista.

Modernissa eksegetiikassa näkyy lisäksi nykykulttuurin perinpohjainen psykologisoituminen. Erityisesti psykoanalyysi on vaikuttanut länsimaiseen ajatteluun. Sellaiset käsitteet kuin alitajunta, vapaa assosiaatio, freudilainen lipsahdus, minäkuva, itsetunto, identiteettikriisi ja psyykkinen trauma kuuluvat nykyihmisen arkikieleen.

Niinpä nykyeksegetiikkakin on saanut osansa psykoanalyysin vaikutushistoriasta. Vanhan testamentin tutkimuksen kulmakiviin kuuluu teoria, jonka mukaan niin sanotun Deuteronomistisen historiateoksen kirjoittajat turvasivat historiantulkinnallaan juutalaisen identiteetin säilymisen. Teoria heijastaa psykoanalyyttistä käsitystä minän puolustuskeinoista. Jotta Jerusalemin tuho vuonna 587 ei olisi merkinnyt hyvän Jumalan epäonnistumista, Jumalan kansa näki sen oikeudenmukaisena rangaistuksena omasta lankeemuksestaan. Jumala on yhä voimakas ja luotettava, he ajattelivat. Se, mitä meille tapahtui, on omaa syytämme – emme pysyneet Jumalan kanssa solmimassamme liitossa. Psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian kehittäjiin kuulunut W.R.D. Fairbairn kiinnitti tutkimuksissaan huomiota juuri tällaiseen hyvän objektin suojelemiseen pahan minäkuvan avulla. Kuvaavaa sinänsä, hän luonnehti sitä nimenomaan uskonnollisin sanakääntein: ”On parempi olla syntinen Jumalan hallitsemassa maailmassa kuin elää maailmassa, jota hallitsee paholainen”.

Vastaavanlaisia esimerkkejä voi löytää Uuden testamentin tutkimuksenkin puolelta. Suositun tulkinnan mukaan evankeliumien kuvaus fariseuksista Jeesuksen arkkivihollisina heijastelee alkukristittyjen ja esirabbiinisen juutalaisuuden myöhemmän välirikon aikaansaamaa turhautumista. Tässäkin tapauksessa Raamatun mielenmaisemaa selitetään defensiivisellä traumareaktiolla: Teksti käyttäytyy kuin potilas analyytikon sohvalla. Se oireilee toistamalla tuskallisia kokemuksia muuntuneessa muodossa ja etsii niille tulkintoja, jotka suojaavat uhanalaiseksi koettua identiteettiä.

Innoittajina kirjallisuustiede ja psykoterapiat

Psykologisen eksegeesin paluun taustalla on silti muutakin kuin pelkkä raamatuntutkijoiden asennemuutos ja nykytutkimuksen psykologismin parempi tiedostaminen. Psykologinen kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on muuttunut tavalla, jonka ansiosta sen soveltaminen raamatuntutkimukseen on vähemmän ongelmallista kuin aikaisemmin. Siitä on tullut painokkaammin tekstuaalista ja retorista: kirjoittajan oletettujen mielentilojen sijasta tutkijat suuntaavat nyt huomionsa itse tekstiin, sen kulttuuritaustaan, ilmaisuun ja lukemiseen.

Samaan aikaan psykologien parissa on virinnyt aiempaa monivivahteisempaa kiinnostusta uskontoon. Tämä koskee niin humanistista, kognitiivista ja kehityspsykologiaa kuin syvyyspsykologisiakin suuntauksia. Uskonnollisuutta ei enää pidetä lähtökohtaisesti taantumisena tai todellisuuspakona vaan inhimilliseen kulttuuriin kuuluvana ilmiönä, joka voi tukea persoonan kasvua ja kykyä olla suhteessa toisten kanssa.

Raamatuntutkimukseen psykologiset vaikutteet ovat viime aikoina virranneet kahta reittiä. Yhtäältä uusi, kirjallisuustieteellisesti suuntautunut eksegetiikka on tuonut mukanaan kiinnostuksen ranskalaisperäisiin, jälkistrukturalistisiin Freud-tulkintoihin. Sellaiset trendikkäät teoreetikot kuin Jacques Lacan, Julia Kristeva, Luce Irigaray ja Slavoj Žižek ovat saaneet uusia seuraajia teologien parista. Toisaalta Pohjois-Amerikassa joukko psykologeja ja teologeja on etsinyt psykologian ja raamatuntutkimuksen kosketuspintaa jo runsaan puolen vuosisadan ajan. Heitä ovat kiinnostaneet ennen kaikkea kliinisen psykologian, psykoterapian ja sielunhoidon kysymykset. Monet heistä kuuluvat Society of Biblical Literature -järjestön Psychology and Biblical Studies -tutkijaryhmään.

Ketä oikein analysoidaan?

Käytännössä psykologisen raamatuntutkimuksen ohjelma hakee yhä muotoaan. Kenttä on laaja ja sirpaleinen. Yleisimmällä tasolla psykologisen eksegeesin voi ajatella tarkoittavan mitä tahansa Raamatun historian, tekstin tai tulkinnan käyttäytymistieteellistä tutkimusta. Tätä ovat tehneet niin psykologit, psykiatrit, teologit kuin kulttuurin- ja kirjallisuudentutkijatkin.

Erityisimmillään psykologinen raamatuntutkimus taas on merkinnyt jonkin psykologisen mallin tai teorian soveltamista tavalla, jonka mielekkyyden ymmärtäminen edellyttää mainitun mallin tai teorian omaksumista: Raamatun kertomusten jungilainen tulkinta avaa merkittäviä näkökulmia – jungilaisille.

Selvärajaisen metodiikan sijaan onkin mielekkäämpää puhua yleisemmin psykologisesta näkökulmasta, joka kattaa, Wayne Rollinsia lainatakseni, ”tekstit, niiden syntyhistorian, kirjoittajat, ilmaisun, rakenteen, formaatin, kääntämisen, lukemisen, tulkinnan, vastaanotto- ja vaikutushistorian sekä sen, miten ne heijastelevat ihmismielen yksilöllisiä ja kollektiivisia rakenteita, prosesseja ja taipumuksia ennen ja nyt”.

Avainkysymys on, vastaako valittu lähestymistapa sitä, mikä tarkkaan ottaen on tutkimuksen kohde. Professori Kari Syreenin esittämää hyödyllistä mallia mukaillen: ovatko tutkijat kiinnostuneita ensisijaisesti historiallisesta todellisuudesta ”sellaisena kuin se oli” – vai siitä, miten tuo todellisuus miellettiin tietyn yhteisön tai kulttuurin piirissä – vai siitä, millaisena kertomuksena, kirjeenä tai puheena tuo todellisuuskuva esitetään. Kysymykset historian Jeesuksen psykologiasta, varhaiskristillisen Jeesus-uskon psykologiasta ja evankeliumikertomuksen Jeesus-kuvan psykologiasta ovat eri luokan kysymyksiä. Niin ikään on eri asia, puhutaanko tekstin, sen kirjoittajan vai sen lukijoiden psykologiasta. Jotta tutkimus olisi mielekästä ja uskottavaa, nämä kysymykset on osattava erottaa toisistaan.

Tulevaisuudennäkymiä

Psykologisen eksegeesin tulevaisuus riippuu sen kyvystä vastata esitettyyn kritiikkiin. Eksegeetin tulee tuntea Raamatun tekstien kirjallinen luonne, historiallinen syntyprosessi ja kulttuuritausta sekä olla tietoinen omista tulkinnallisista lähtökohdistaan. Tämä koskee myös psykologisen eksegeesin harjoittajaa.

Vaikka psykologinen eksegeesi ei enää keskity yksinomaan oletettuihin patologisiin löydöksiin, kliininen intressi on yhä tärkeä. Syyskuun 11. päivän iskut kiihdyttivät keskustelua uskonnollisesta väkivallasta, ja tämä näyttää synnyttäneen uudenlaisen tilauksen pyhien kirjoitusten ja niiden tulkinnan psykologiselle tutkimukselle. Toisaalta myös Raamatun tekstien terapeuttisia, ihmisen sopeutumista ja selviytymistä tukevia ulottuvuuksia kohtaan tunnetaan kasvavaa mielenkiintoa. Tasapainoiselle kokonaiskuvalle olisi kysyntää.

 

Kirjoittaja Petri Merenlahti on teologian tohtori ja toimii tutkijana Helsingin yliopiston eksegetiikan laitoksella. Artikkeli pohjautuu hänen 15.2.2007 eksegeettisessä päivässä pitämäänsä esitelmään. Merenlahti on kirjoittanut muun muassa teoksen Ihmisen näköinen Jumala (Otava 2007).

Lisää aiheesta:Psychology and Biblical Studies -tutkijaryhmän verkkosivuilla

Kirjallisuutta

Bible and Culture Collective. The Postmodern Bible. New Haven: Yale University Press, 1995.

Delitzsch, Franz. System der biblischen Psychologie. Leipzig: Dörffling, 1855.

Ellens, J. Harold. The Bible and Psychology: An Interdisciplinary Pilgrimage. Pastoral Psychology 45 (1997): 193-208.

Ellens, J. Harold & Wayne G. Rollins (toim.) Psychology and the Bible: A New Way to Read the Scriptures. Vol. 1-4. Westport: Praeger, 2004.

Fairbairn, William Ronald Dodds. Repression and the Return of Bad Objects.  British Journal of Medical Psychology 19 (1943): 327-341; reprinted in Fairbairn, Psychoanalytic Studies of the Personality. London: Tavistock (1952), 59-81.

Fletcher, M. Scott. The Psychology of the New Testament. London: Hodder and Stoughton, 1912.